Poikue on syntynyt 5.6.2014 ja poikaset ovat luovutusiässä 11.7.2014.

Kaikki poikaset ovat menneet

Poikasia on 13 kappaletta, joukossa on valkonauhaisia normaalivärisiä ja valkonauhaisia cremejä. Lisäksi poikueessa on ilmeisesti normaalivärin harmaita muunnoksia valkonauhakuviolla.

Poikaset herkuttelemassa emon kanssa jauhomatoja:

Ohessa kuvia ja tekstiä vanhimmista uusimpiin

Poikaset ovat jo rohkeita ja myös kasvaneet paljon. Tänään 16.6 otettuja kuvia poikasista pesän ulkopuolella ruokailemassa (häkki on vielä sottainen, sillä sitä ei saa siivota, ennenkuin poikaset saavuttavat kahden viikon iän 19.6):

Poikaset 2 viikon iässä, kuvassa nähtävissä kaikki väritykset:

Nimikkeet värityksille vain suuntaa antavia, väritykset eivät ole täydellisiä eivätkä standardin mukaisia! Esimerkiksi valkonauhakuvio ei saisi katketa ja sen leveyden pitäisi olla 1/3 hamsteria.

  • 3 normaalivärin harmaata muunnosta valkonauhalla
  • 4 normaaliväristä valkonauhaista (kahdella tuplanauha, joten valkoista enemmän)
  • 6 täysin vaaleaa, joista ainakin 5 cremen sävyllistä (näistä kolmella tuplanauha, joten enemmän valkoista kuin toisilla kahdella), lisäksi yksi lähes kokonaan valkoinen

Yksittäiskuvia poikasista (päivitys kuvista tehty 19.6, sukupuoliarviot lisätty 22.6,yksittäiskuvat vaaleista lisätty 24.6 ja muutaman hamsterin sukupuoliarvion muutos, tuoreet yksittäiskuvat poikasista 28.6):

Pisara 5.6.2014 - 13.7.2015 (jouduttu lopettamaan kohtutulehduksen vuoksi)

  • valkonauhainen normaali
  • naaras

Stripe

  • valkonauhainen normaali
  • naaras

Helminauha "Vesperi"

  • valkonauhainen normaali
  • uros
  • Vesperillä on korvassaan ollut poikasesta asti reikä, sillä joku sisaruksista oli siihen pienenä puraissut todennäköisesti ruuasta kinatessaan

Yucca-Palmu

  • valkonauhainen normaali (tuplanauha)
  • uros

Pilvipouta

  • valkonauhainen normaalivärityksen harmaa muunnos
  • uros

Pulmu

  • valkonauhainen normaalivärityksen harmaa muunnos
  • naaras

Naati

  • valkonauhainen normaalivärityksen harmaa muunnos
  • uros

Vaaleat poikaset

  • Uroksia on 3 ja naaraita 3

Vaaleat poikaset 2 viikkoa

Vaaleiden poikasten yksittäiskuvia (pahoittelen kameran epätarkkuutta)

Twig

  • valkonauhainen creme
  • uros

Perhonen

  • valkonauhainen creme, creme väritys ei niin voimakas kuin muilla
  • naaras

Whitey

  • valkonauhainen creme,poikueen vaaleimpia
  • naaras

Apila

  • valkonauhainen creme
  • uros

Lemondrop

  • valkonauhainen creme, toiseksi vaalein, selässä pisaran muotoinen creme kuvio valkoisella pohjalla
  • naaras

Frodo

  • valkonauhainen creme, cremeväritys ei ole niin voimakas kuin muilla
  • uros

Poikueen emä: Pipa

  • Nimi: Supermiestyttö "Pipa"
  • Syntymäaika: 20.12.2013
  • Turkki: valkonauhainen normaali, lyhytkarvainen
  • Alkuperämaa: Syntynyt Suomessa
  • Luonne
    • erittäin kesy, kuten äitinsäkin (syö kädestä ja hakee oma-aloitteisesti huomiota)
    • rohkea
    • utelias ja aktiivinen
    • pitää juoksupyörässä juoksemisesta
    • hiipparoitsija
  • Suosikkiherkut
    • pakastekuivatut jauhomadot
    • porkkana
    • seesaminsiemen
    • pähkinä
    • tomaatti
  • Inhokit
    • kesäkurpitsa

Poikueen isä: Ghosti

  • Nimi: Hannun keksimainos "Ghosti"
  • Syntymäaika: 17.01.2014
  • Turkki: valkonauhainen luonnonvalkoinen (värivirhe: korvat ei mustat), lyhytkarvainen
  • Alkuperämaa: Ruotsi
  • Luonne
    • kesy
    • rohkea, utelias ja aktiivinen
    • pitää juoksupyörässä juoksemisesta ja tulee usein seinäkaltereihin vain katselemaan maailman menoa
    • linssilude, aina esillä ihmettelemässä
  • Suosikkiherkut
    • porkkana
    • tomaatti